Alpon paikkatietoblogi

Viimeisen vuoden aikana olemme ikävä kyllä päässeet todistamaan, kuinka suuressa osassa paikkatieto on nykyajan sodankäyntiä. Harva asia sodassa oikeastaan tapahtuu ilman mitään yhteyttä maantieteelliseen sijaintiin. Tuoreimpana esimerkkinä Ukrainan armeija löysi joukon venäläisiä sotilaita Makivijkasta heidän matkapuhelimien lähettämien sijaintitietojen perusteella. Tuloksena oli ohjuksia. Venäjän raaka hyökkäyssota ja infrastruktuurin loputon pommittaminen ovat saaneet Suomenkin viranomaiset miettimään, onko kaikenlaisen julkisen datan avoin julkaiseminen sittenkään se paras vaihtoehto. Avoimesta datasta on kieltämättä paljon hyötyä, mutta entä jos sitä käytetään väärin? Esimerkiksi tilastokeskus on julkaissut kaikkien tuotanto- ja teollisuuslaitosten sijainnit avoimesti saataville. Kuka tahansa pystyi ainakin aikaisemmin lataamaan netistä käsiinsä kaikki Suomen sähkö-, kaasu- ja lämpölaitokset. Eli juuri ne samat kohteet, joita Venäjä Ukrainassa pommittaa. Avointa dataa löytää myö

On kiehtova ajatus, että jokainen sana voi olla uusi sana, mikäli se laitetaan uuteen kontekstiin. Yleensä laadusta puhuttaessa ajatellaan jonkun asian tyyppiä, ominaisuutta tai erinomaisuuden tasoa. Kahvilaatuja on monia, mutta laatukahvi on mielipide, joka riippuu jokaisen mielenlaadun laatuvaatimuksista. Paikkatiedon yhteydessä laadusta tulee ensimmäisenä mieleen aineiston virheettömyys tai yksityiskohtaisuus. Data on siis laadukasta, mikäli se on riittävän tarkkaa, eikä sisällä ongelmia. Laatukirjallisuudessa (:D) paikkatiedon laatu usein määritellään datan käyttötarkoituksen mukaan. Paikkatieto on laadukasta, mikäli se sopii sen käyttäjälle. Fitness-for-use , sanovat monet. Tämä määritelmä kuulostaa pätevältä, erityisesti datan hyödyntäjän osalta. Monet standardit ja tutkimukset lisäävät tuohon määritelmään vielä mittarin mittaamaan aineiston ja tosielämän välistä suhdetta. Sen mukaan aineiston laatu on korkeaa, mikäli aineisto on täydellisesti datan määrittelyjen ( data model/sch

Paikkatietojen löytäminen internetin syvyyksistä on ihan liian vaikeaa. Datasetit ovat hajallaan pitkin bittiavaruutta, metatiedot eivät kerro mitään hyödyllistä, eikä datan lataamiseen ole selkeitä ohjeita missään. Uusien aineistojen löytäminen tuskastuttaa joka kerta jopa allekirjoittanutta, vaikka olen tehnyt asiasta oppimateriaaleja kahdelle kielelle ja vetänyt muutamaa harjoitusryhmääkin Oulun yliopistolla. Suomessa ongelmana on paikkatietotuotannon hajautuneisuus. Ympäristökeskus tuottaa dataa ympäristöstä, geologinen tutkimuskeskus maasta, ja maanmittauslaitos kaikesta sen väliltä. Onneksi Paituli auttaa kokoamalla monen eri tuottajan dataa yhden osoitteen alle. Paitulista voi ladata paikkatietoa helposti Kaikkea dataa ei Paitulista kumminkaan löydä. Usein seuraava steppi on etsiä dataa Googlesta tai paikkatietohakemistosta , joista jälkimmäinen kokoaa kattavasti metatietoja Suomen laajuisesti. Palvelu on hyödyllinen, mutta sen hakutoiminto on surkea. Esitetään skenaario, jossa